Julkaisuvapaa

 

SUOMI-DISCO 40 VUOTTA  TÄNÄ VUONNA

 

Vuonna 2008 suomalainen disco- ja dj-kulttuuri täyttää 40 vuotta. Toki diskoteekkeja oli järjestetty jo ennen vuotta 1968,

mutta tuolloin aloittivat maamme ensimmäiset päätoimiset tiskijukat ja discoja alettiin viedä myös ravintoloiden ulkopuolelle,

eli esimerkiksi osakuntiin.

 

Alan pioneereja olivat mm. Jouko ”Stadin Säkki” Linnamaa, Pekka ”Takku” Kotilainen, Heikki ”Lisko” Linko sekä Kari ”Nite” Niiranen.

Tiskijukka –sanan keksijä on muuten Takku Kotilainen. Tiskijukka istui paremmin suomalaiseen suuhun kuin englanninkielinen disc-jockey.

Juhlavuoden kunniaksi onkin luvassa mm. nostalgisia yhteiskeikkoja vanhojen mestareiden eli Suomen DJ Hall of Fameen aateloitujen toimesta.

 

 

D.J. NITE - ENNÄTYKSELLISET NELJÄ VUOSIKYMMENTÄ DISCOA

 

Perusteltua on sanoa, että D.J. Nite on ollut koko neljän vuosikymmenen ajan alalla päätoimisesti.

Nite oli myös ensimmäinen kiertävä tiskijukka, joka toi discot kouluihin, nuorisoseurojen ja työväen  taloille sekä tanssilavoille.

Suunnan näyttäjänä Nite toimi ennen kaikkea siinä, että esiintymisiin tuli mukaan myös show-henkisyys. Näyttävä valo-, savu- ym. tehosteiden käyttö, pukeutuminen ja rooliasut sekä aikansa uusimmat laitteet tekivät hänestä alansa ehdottoman edelläkävijän Suomessa. Alan tuoreimpia virtauksia Nite imi lukuisilla matkoillaan mm. Lontooseen ja New Yorkiin.

 

Valtakunnallinen läpimurto tapahtui Danny –shown myötä vuonna 1974. Yhteistyö Dannyn kanssa jatkuikin useita vuosia 70-luvulla. Kyseisen vuosikymmenen jälkipuoliskon tähtihetkiä oli mm. Hurriganesin mukana kiertäminen Suomessa ja Ruotsissa. Puhtaasti omia discoshow-kiertueita oli mm. valtakunnallinen E-disco. 80-lukua hallitsivat esimerkiksi jäähalleissa pidetyt mammutti-discot ja yhteistyö sen ajan suurien nimien, mm. Dingon kanssa.

 

JUHLAVUONNA VANHAA KUNNON DISCO-MEININKIÄ

   

Suomi-discon juhlavuosi 2008 tuo Niten kohdalla mukanaan vanhat ääni-, valo- ja muut alkuaikojen efektit. Luonnollisesti levyt soitetaan vinyyleiltä ja svengin mallia näyttävät go-go –tytöt.  ”D.J. Nite Discoshow 40 vuotta” sisältää 60- ja 70-luvun musiikkia ja se on kohdennettu nimenomaan ensimmäisille disco-sukupolville, eli nykyisille keski-ikäisille. Tosin nuoremmatkin saavat tulla mukaan.

 

D.J. Nite-brandille ei ole loppua näkyvissä. Hän jaksaa yhä. Neljänkymmenen vuoden jälkeenkin.

 

”Se on kai siinä, että olen aina halunnut soittaa ihmisille sitä, mitä he haluavat.”

( Kari ”Nite” Niiranen Poppia ikä kaikki –teoksen alkulauseessa 1998)

 

Lisätiedot:    Kari Niiranen                     044 368 8005

 

Sulje ikkuna